Tender Details
Title
Psykologipalveluiden hankinta Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue (myöhemmin Tilaaja) pyytää tarjousta psykologisista palveluista koko Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen tarpeisiin oman tuotantonsa tueksi. Hankinnan kohteena olevia palveluita ovat lasten ja nuorten sekä aikuisten kanssa työskentelevän psykologin säännöllinen päivätyö (työpanos työpäivänä), psykologin arviokäynnit lapsille ja nuorille, psykologin laajat ja erityislaajat tutkimukset lapsille ja nuorille sekä aikuisille, psykologin kohdennettu tutkimus aikuisille ja psykologin työpanos tuntityönä tarjouspyynnön liitteenä olevan palvelukuvauksen mukaisesti. Tilaaja ei sitoudu mihinkään tiettyihin tilaus- tai hankintamääriin. Annetut määrät ovat arvioita ja ne saattavat ylittyä tai alittua arvioista sopimuskauden aikana. Tilaajan tarpeet saattavat vaihdella myös alueellisesti. Ilmoitettuja määriä käytetään ainoastaan tarjouksen vertailuhinnan laskemiseksi, eivätkä ne siten ole Tilaajaa sitovia. Tarjoaja voi tarjota yhteen tai useampaan osa-alueeseen palveluaan. Samalta toimittajalta valitut alueelliset tarjoukset yhdistetään yhdeksi sopimukseksi. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella virka- tai työsuhteessa oleva työntekijä ei voi osallistua tarjouskilpailuun. Liite Palvelukuvaus Liite Sopimusluonnos Liite Tietosuojaliite Liite Tietoturvallisuusliite Liite JYSE 2014 Palvelut -ehdot (huhtikuun 2022 päivitysversio) , Lasten ja nuorten kanssa työskentelevän psykologin säännöllinen päivätyö Ks. tarkka kuvaus hankittavasta palvelusta tarjouspyynnön liitteeltä Palvelukuvaus., Psykologin arviokäynnit lapsille ja nuorille Ks. tarkka kuvaus hankittavasta palvelusta tarjouspyynnön liitteeltä Palvelukuvaus., Psykologin laajat tutkimukset lapsille ja nuorille (esim.lapsen kehitystason arvio) Ks. tarkka kuvaus hankittavasta palvelusta tarjouspyynnön liitteeltä Palvelukuvaus., Psykologin erityislaajat tutkimukset lapsille ja nuorille Ks. tarkka kuvaus hankittavasta palvelusta tarjouspyynnön liitteeltä Palvelukuvaus., Psykologin kohdennettu tutkimus aikuisille Ks. tarkka kuvaus hankittavasta palvelusta tarjouspyynnön liitteeltä Palvelukuvaus., Psykologin laaja tutkimus aikuisille Ks. tarkka kuvaus hankittavasta palvelusta tarjouspyynnön liitteeltä Palvelukuvaus., Psykologin erityislaaja tutkimus aikuisille Ks. tarkka kuvaus hankittavasta palvelusta tarjouspyynnön liitteeltä Palvelukuvaus., Aikuisten kanssa työskentelevän psykologin säännöllinen päivätyö Ks. tarkka kuvaus hankittavasta palvelusta tarjouspyynnön liitteeltä Palvelukuvaus., Psykologin tuntityö (lapset, nuoret, aikuiset) Ks. tarkka kuvaus hankittavasta palvelusta tarjouspyynnön liitteeltä Palvelukuvaus., 2024-009857 Ks. tarkka kuvaus hankittavasta palvelusta tarjouspyynnön liitteeltä Palvelukuvaus. cpv 85000000 Linkki hankinta-asiakirjoihin https://tarjouspalvelu.fi/hyvaep?id=490335&tpk=819777d0-c7b6-4b05-ac9e-529abb9db106 Hanneksenrinne 7 60220 Seinäjoki FIN Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue +358 504745846 kati.luomanmaki@hyvaep.fi Luomanmäki Kati https://www.hyvaep.fi/
Country
Language
Finnish
Organization
Published Date
19.05.2024
Deadline Date
20.06.2024
Overview
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue Psykologipalveluiden hankinta Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue (myöhemmin Tilaaja) pyytää tarjousta psykologisista palveluista koko Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen tarpeisiin oman tuotantonsa tueksi. Hankinnan kohteena olevia palveluita ovat lasten ja nuorten sekä aikuisten kanssa työskentelevän psykologin säännöllinen päivätyö (työpanos työpäivänä), psykologin arviokäynnit lapsille ja nuorille, psykologin laajat ja erityislaajat tutkimukset lapsille ja nuorille sekä aikuisille, psykologin kohdennettu tutkimus aikuisille ja psykologin työpanos tuntityönä tarjouspyynnön liitteenä olevan palvelukuvauksen mukaisesti. Tilaaja ei sitoudu mihinkään tiettyihin tilaus- tai hankintamääriin. Annetut määrät ovat arvioita ja ne saattavat ylittyä tai alittua arvioista sopimuskauden aikana. Tilaajan tarpeet saattavat vaihdella myös alueellisesti. Ilmoitettuja määriä käytetään ainoastaan tarjouksen vertailuhinnan laskemiseksi, eivätkä ne siten ole Tilaajaa sitovia. Tarjoaja voi tarjota yhteen tai useampaan osa-alueeseen palveluaan. Samalta toimittajalta valitut alueelliset tarjoukset yhdistetään yhdeksi sopimukseksi. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella virka- tai työsuhteessa oleva työntekijä ei voi osallistua tarjouskilpailuun. Liite Palvelukuvaus Liite Sopimusluonnos Liite Tietosuojaliite Liite Tietoturvallisuusliite Liite JYSE 2014 Palvelut -ehdot (huhtikuun 2022 päivitysversio) , Lasten ja nuorten kanssa työskentelevän psykologin säännöllinen päivätyö Ks. tarkka kuvaus hankittavasta palvelusta tarjouspyynnön liitteeltä Palvelukuvaus., Psykologin arviokäynnit lapsille ja nuorille Ks. tarkka kuvaus hankittavasta palvelusta tarjouspyynnön liitteeltä Palvelukuvaus., Psykologin laajat tutkimukset lapsille ja nuorille (esim.lapsen kehitystason arvio) Ks. tarkka kuvaus hankittavasta palvelusta tarjouspyynnön liitteeltä Palvelukuvaus., Psykologin erityislaajat tutkimukset lapsille ja nuorille Ks. tarkka kuvaus hankittavasta palvelusta tarjouspyynnön liitteeltä Palvelukuvaus., Psykologin kohdennettu tutkimus aikuisille Ks. tarkka kuvaus hankittavasta palvelusta tarjouspyynnön liitteeltä Palvelukuvaus., Psykologin laaja tutkimus aikuisille Ks. tarkka kuvaus hankittavasta palvelusta tarjouspyynnön liitteeltä Palvelukuvaus., Psykologin erityislaaja tutkimus aikuisille Ks. tarkka kuvaus hankittavasta palvelusta tarjouspyynnön liitteeltä Palvelukuvaus., Aikuisten kanssa työskentelevän psykologin säännöllinen päivätyö Ks. tarkka kuvaus hankittavasta palvelusta tarjouspyynnön liitteeltä Palvelukuvaus., Psykologin tuntityö (lapset, nuoret, aikuiset) Ks. tarkka kuvaus hankittavasta palvelusta tarjouspyynnön liitteeltä Palvelukuvaus., 2024-009857 Ks. tarkka kuvaus hankittavasta palvelusta tarjouspyynnön liitteeltä Palvelukuvaus. cpv 85000000 Linkki hankinta-asiakirjoihin https://tarjouspalvelu.fi/hyvaep?id=490335&tpk=819777d0-c7b6-4b05-ac9e-529abb9db106 Hanneksenrinne 7 60220 Seinäjoki FIN Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue +358 504745846 kati.luomanmaki@hyvaep.fi Luomanmäki Kati https://www.hyvaep.fi/
NAICS
Investigation
CPVS
Services related to the detention or rehabilitation of criminals Services furnished by trade unions Research, testing and scientific technical simulator Services related to the preparation of training manuals Surveying, hydrographic, oceanographic and hydrological instruments and appliances Services furnished by professional organisations Services incidental to logging Services provided by bed and breakfast establishments Services furnished by business, professional and specialist organisations Services provided by extra-territorial organisations and bodies Processing and clearing services
UNSPSC
Airport Maps, Networks (GIS), Studies
Regions
Europe Northern Europe Western Europe
Sectors
Non-Renewable Energy Supply Security Services Roads and Highways-Bridge Services Construction Energy-Power and Electrical Computer Hardwares and Consumables Marine
URL
Share
To be notified
when a tender matching your filter is published
To Follow
Tenders
Add New Tender Alert
To Follow
Contracts
Add New Contract Alert