Tender Details
Title

Helmi-vieraspetohankkeeseen liittyvät palvelut Pohjanmaan rannikon alueella Hankinta liittyy Helmi-vieraspetohankkeeseen, jossa pyritään alentamaan supikoiran ja minkin kantoja Suomen arvokkaimmilla lintuvesillä. Helmi-vieraspetohanke on osa YM ja MMM käynnistämää Helmi-elinympäristöohjelmaa, jonka tavoitteena on Suomalaisten arvokkaiden luontokohteiden kunnostaminen ja luonnon monimuotoisuuden vaaliminen. Hankinnan kohteena olevan palvelun tarvealue kattaa kaikkiaan 9 erillistä vieraspetojen hoitoaluetta. Eteläisin kohde on Petolahti ja pohjoisin Kalajoki. Näiden kohteiden väliselle rannikkoalueelle jäävät seitsemän muuta kohdetta, jotka ovat etelästä pohjoiseen: Vassorfjärden, Uudenkaarlepyyn saaristo, Hällorsfjärden, Laajalahti, Harrbåda, Lohtaja ja Himanka. Kohteiden välinen etäisyys on yhteensä n. 200 km. Helmi-vieraspetohankkeen toimintaa on Pohjanmaan rannikkoalueen hoitoalueella koordinoitu aiemmin (vuosina 2021-2024) Metsähallituksen metsästyksen asiantuntijan toimesta. Vuodesta 2025 alkaen Pohjanmaan rannikon hoitoaluetta koordinoidaan tämän hankinnan mukaisella ostopalvelulla. Koordinoinnin tueksi on määritelty erilliset työpaketit, jotka ovat esitelty tarkemmin tarjouspyynnön liitteellä 1 Toimeksiannon kuvaus. Hankinta liittyy Helmi-vieraspetohankkeeseen, jossa pyritään alentamaan supikoiran ja minkin kantoja Suomen arvokkaimmilla lintuvesillä. Helmi-vieraspetohanke on osa YM ja MMM käynnistämää Helmi-elinympäristöohjelmaa, jonka tavoitteena on Suomalaisten arvokkaiden luontokohteiden kunnostaminen ja luonnon monimuotoisuuden vaaliminen. Hankinnan kohteena olevan palvelun tarvealue kattaa kaikkiaan 9 erillistä vieraspetojen hoitoaluetta. Eteläisin kohde on Petolahti ja pohjoisin Kalajoki. Näiden kohteiden väliselle rannikkoalueelle jäävät seitsemän muuta kohdetta, jotka ovat etelästä pohjoiseen: Vassorfjärden, Uudenkaarlepyyn saaristo, Hällorsfjärden, Laajalahti, Harrbåda, Lohtaja ja Himanka. Kohteiden välinen etäisyys on yhteensä n. 200 km. Helmi-vieraspetohankkeen toimintaa on Pohjanmaan rannikkoalueen hoitoalueella koordinoitu aiemmin (vuosina 2021-2024) Metsähallituksen metsästyksen asiantuntijan toimesta. Vuodesta 2025 alkaen Pohjanmaan rannikon hoitoaluetta koordinoidaan tämän hankinnan mukaisella ostopalvelulla. Koordinoinnin tueksi on määritelty erilliset työpaketit, jotka ovat esitelty tarkemmin tarjouspyynnön liitteellä 1 Toimeksiannon kuvaus. 2024-150024 Metsähallitus PL 80 00521 Helsinki FI tarja.kohonen@metsa.fi http://www.metsa.fi Hankinta liittyy Helmi-vieraspetohankkeeseen, jossa pyritään alentamaan supikoiran ja minkin kantoja Suomen arvokkaimmilla lintuvesillä. Helmi-vieraspetohanke on osa YM ja MMM käynnistämää Helmi-elinympäristöohjelmaa, jonka tavoitteena on Suomalaisten arvokkaiden luontokohteiden kunnostaminen ja luonnon monimuotoisuuden vaaliminen. https://tarjouspalvelu.fi/metsahallitus?id=528693&tpk=2287664e-60d5-4cea-af0f-5a0e6a411566 tarja.kohonen@metsa.fi Hankinta liittyy Helmi-vieraspetohankkeeseen, jossa pyritään alentamaan supikoiran ja minkin kantoja Suomen arvokkaimmilla lintuvesillä. Helmi-vieraspetohanke on osa YM ja MMM käynnistämää Helmi-elinympäristöohjelmaa, jonka tavoitteena on Suomalaisten arvokkaiden luontokohteiden kunnostaminen ja luonnon monimuotoisuuden vaaliminen. 2024-10-14T07:40:55.273883 Hankinnassa on kyse hankintalain kansallisen kynnysarvon alittavasta pienhankinnasta, johon sovelletaan Metsähallituksen pienhankintasääntöä.

Country
Language
Finnish
Organization
Published Date
14.10.2024
Deadline Date
30.10.2024
Overview
Metsähallitus Helmi-vieraspetohankkeeseen liittyvät palvelut Pohjanmaan rannikon alueella Hankinta liittyy Helmi-vieraspetohankkeeseen, jossa pyritään alentamaan supikoiran ja minkin kantoja Suomen arvokkaimmilla lintuvesillä. Helmi-vieraspetohanke on osa YM ja MMM käynnistämää Helmi-elinympäristöohjelmaa, jonka tavoitteena on Suomalaisten arvokkaiden luontokohteiden kunnostaminen ja luonnon monimuotoisuuden vaaliminen. Hankinnan kohteena olevan palvelun tarvealue kattaa kaikkiaan 9 erillistä vieraspetojen hoitoaluetta. Eteläisin kohde on Petolahti ja pohjoisin Kalajoki. Näiden kohteiden väliselle rannikkoalueelle jäävät seitsemän muuta kohdetta, jotka ovat etelästä pohjoiseen: Vassorfjärden, Uudenkaarlepyyn saaristo, Hällorsfjärden, Laajalahti, Harrbåda, Lohtaja ja Himanka. Kohteiden välinen etäisyys on yhteensä n. 200 km. Helmi-vieraspetohankkeen toimintaa on Pohjanmaan rannikkoalueen hoitoalueella koordinoitu aiemmin (vuosina 2021-2024) Metsähallituksen metsästyksen asiantuntijan toimesta. Vuodesta 2025 alkaen Pohjanmaan rannikon hoitoaluetta koordinoidaan tämän hankinnan mukaisella ostopalvelulla. Koordinoinnin tueksi on määritelty erilliset työpaketit, jotka ovat esitelty tarkemmin tarjouspyynnön liitteellä 1 Toimeksiannon kuvaus. Hankinta liittyy Helmi-vieraspetohankkeeseen, jossa pyritään alentamaan supikoiran ja minkin kantoja Suomen arvokkaimmilla lintuvesillä. Helmi-vieraspetohanke on osa YM ja MMM käynnistämää Helmi-elinympäristöohjelmaa, jonka tavoitteena on Suomalaisten arvokkaiden luontokohteiden kunnostaminen ja luonnon monimuotoisuuden vaaliminen. Hankinnan kohteena olevan palvelun tarvealue kattaa kaikkiaan 9 erillistä vieraspetojen hoitoaluetta. Eteläisin kohde on Petolahti ja pohjoisin Kalajoki. Näiden kohteiden väliselle rannikkoalueelle jäävät seitsemän muuta kohdetta, jotka ovat etelästä pohjoiseen: Vassorfjärden, Uudenkaarlepyyn saaristo, Hällorsfjärden, Laajalahti, Harrbåda, Lohtaja ja Himanka. Kohteiden välinen etäisyys on yhteensä n. 200 km. Helmi-vieraspetohankkeen toimintaa on Pohjanmaan rannikkoalueen hoitoalueella koordinoitu aiemmin (vuosina 2021-2024) Metsähallituksen metsästyksen asiantuntijan toimesta. Vuodesta 2025 alkaen Pohjanmaan rannikon hoitoaluetta koordinoidaan tämän hankinnan mukaisella ostopalvelulla. Koordinoinnin tueksi on määritelty erilliset työpaketit, jotka ovat esitelty tarkemmin tarjouspyynnön liitteellä 1 Toimeksiannon kuvaus. 2024-150024 Metsähallitus PL 80 00521 Helsinki FI tarja.kohonen@metsa.fi http://www.metsa.fi Hankinta liittyy Helmi-vieraspetohankkeeseen, jossa pyritään alentamaan supikoiran ja minkin kantoja Suomen arvokkaimmilla lintuvesillä. Helmi-vieraspetohanke on osa YM ja MMM käynnistämää Helmi-elinympäristöohjelmaa, jonka tavoitteena on Suomalaisten arvokkaiden luontokohteiden kunnostaminen ja luonnon monimuotoisuuden vaaliminen. https://tarjouspalvelu.fi/metsahallitus?id=528693&tpk=2287664e-60d5-4cea-af0f-5a0e6a411566 tarja.kohonen@metsa.fi Hankinta liittyy Helmi-vieraspetohankkeeseen, jossa pyritään alentamaan supikoiran ja minkin kantoja Suomen arvokkaimmilla lintuvesillä. Helmi-vieraspetohanke on osa YM ja MMM käynnistämää Helmi-elinympäristöohjelmaa, jonka tavoitteena on Suomalaisten arvokkaiden luontokohteiden kunnostaminen ja luonnon monimuotoisuuden vaaliminen. 2024-10-14T07:40:55.273883 Hankinnassa on kyse hankintalain kansallisen kynnysarvon alittavasta pienhankinnasta, johon sovelletaan Metsähallituksen pienhankintasääntöä.
NAICS
-
CPVS
Services related to the detention or rehabilitation of criminals Services furnished by trade unions Services related to the preparation of training manuals Services furnished by professional organisations Services incidental to logging Services provided by bed and breakfast establishments Services furnished by business, professional and specialist organisations Services provided by extra-territorial organisations and bodies Processing and clearing services
UNSPSC
-
Regions
Europe Northern Europe Western Europe
Sectors
Environment and Pollution-Recycling Roads and Highways-Bridge Services Construction Energy-Power and Electrical Computer Hardwares and Consumables Industry Marine
URL
Share
To be notified
when a tender matching your filter is published
To Follow
Tenders
Add New Tender Alert
To Follow
Contracts
Add New Contract Alert
To Follow
Fairs
Add New Fair Alert