Tender Details
Title

Isolahden koulun laajennuksen Geo-suunnittelu Isolahden koulun laajennuksen Geo-suunnittelu Vuonna 1970 valmistunut Isolahden koulu, osoitteessa Pallokatu 17, on suo-menkielinen yli 300 lapsen koulu. Koulu rakennettiin alun perin yleisopetuksen tarpeisiin. Vuodesta 1985 vammaisopetusta (vaativan erityisen tuen opetus = ver) antanut Pilvilinnan koulu toimi Isolahden koulun tiloissa omana koulunaan 1.8.2004 saakka. Tuolloin tapahtui Isolahden ja Pilvilinnan koulun yhdistyminen hallinnollisesti. Koulun päärakennuksessa on toteutettu vaiheittainen peruskorjaushanke vuosina 2007-2013. Tuolloin koulussa oli kuusi (6) erityisopetusryhmää. Lukuvuonna 2023-2024 erityisopetusryhmiä on 14., joista 11. annetaan vaativan erityisen tuen opetusta vammaisoppilaille. Erityisoppilasmäärä on kasvanut vuoden 2004 määrästä kolminkertaiseksi.Isolahden koulun laajennushankkeen tavoitteena on saada tarpeenmukaiset tilat vammaisopetukselle sekä nuorisotoimelle ja ap-ip toiminnalle. Laajennus korvaa Revontuli-Sumpun rakennuksen sekä kaksi tontilla sijaitsevaa tila-elementtiä. Tämä hankinta koskee Isolahden koulun laajennuksen Geo-suunnittelua. Suunnittelutehtävän laajuus ja sisältö on esitetty tarkemmin Suunnitteluohjelmassa., 2024-015025 Vuonna 1970 valmistunut Isolahden koulu, osoitteessa Pallokatu 17, on suo-menkielinen yli 300 lapsen koulu. Koulu rakennettiin alun perin yleisopetuksen tarpeisiin. Vuodesta 1985 vammaisopetusta (vaativan erityisen tuen opetus = ver) antanut Pilvilinnan koulu toimi Isolahden koulun tiloissa omana koulunaan 1.8.2004 saakka. Tuolloin tapahtui Isolahden ja Pilvilinnan koulun yhdistyminen hallinnollisesti. Koulun päärakennuksessa on toteutettu vaiheittainen peruskorjaushanke vuosina 2007-2013. Tuolloin koulussa oli kuusi (6) erityisopetusryhmää. Lukuvuonna 2023-2024 erityisopetusryhmiä on 14., joista 11. annetaan vaativan erityisen tuen opetusta vammaisoppilaille. Erityisoppilasmäärä on kasvanut vuoden 2004 määrästä kolminkertaiseksi.Isolahden koulun laajennushankkeen tavoitteena on saada tarpeenmukaiset tilat vammaisopetukselle sekä nuorisotoimelle ja ap-ip toiminnalle. Laajennus korvaa Revontuli-Sumpun rakennuksen sekä kaksi tontilla sijaitsevaa tila-elementtiä. Tämä hankinta koskee Isolahden koulun laajennuksen Geo-suunnittelua. Suunnittelutehtävän laajuus ja sisältö on esitetty tarkemmin Suunnitteluohjelmassa. cpv 71000000 CFTDR_1 https://pris.haahtela.fi/Julkaisu/Public_Hankinnat.asp?Valittutarjous=37652 Kirkkopuistikko 26 A 65100 Vaasa FIN Vaasan kaupunki +35840 592 2291 Maria.osterholm@vaasa.fi http://vaasa.fi

Country
Language
Finnish
Organization
Published Date
11.10.2024
Deadline Date
11.11.2024
Overview
Vaasan kaupunki Isolahden koulun laajennuksen Geo-suunnittelu Isolahden koulun laajennuksen Geo-suunnittelu Vuonna 1970 valmistunut Isolahden koulu, osoitteessa Pallokatu 17, on suo-menkielinen yli 300 lapsen koulu. Koulu rakennettiin alun perin yleisopetuksen tarpeisiin. Vuodesta 1985 vammaisopetusta (vaativan erityisen tuen opetus = ver) antanut Pilvilinnan koulu toimi Isolahden koulun tiloissa omana koulunaan 1.8.2004 saakka. Tuolloin tapahtui Isolahden ja Pilvilinnan koulun yhdistyminen hallinnollisesti. Koulun päärakennuksessa on toteutettu vaiheittainen peruskorjaushanke vuosina 2007-2013. Tuolloin koulussa oli kuusi (6) erityisopetusryhmää. Lukuvuonna 2023-2024 erityisopetusryhmiä on 14., joista 11. annetaan vaativan erityisen tuen opetusta vammaisoppilaille. Erityisoppilasmäärä on kasvanut vuoden 2004 määrästä kolminkertaiseksi.Isolahden koulun laajennushankkeen tavoitteena on saada tarpeenmukaiset tilat vammaisopetukselle sekä nuorisotoimelle ja ap-ip toiminnalle. Laajennus korvaa Revontuli-Sumpun rakennuksen sekä kaksi tontilla sijaitsevaa tila-elementtiä. Tämä hankinta koskee Isolahden koulun laajennuksen Geo-suunnittelua. Suunnittelutehtävän laajuus ja sisältö on esitetty tarkemmin Suunnitteluohjelmassa., 2024-015025 Vuonna 1970 valmistunut Isolahden koulu, osoitteessa Pallokatu 17, on suo-menkielinen yli 300 lapsen koulu. Koulu rakennettiin alun perin yleisopetuksen tarpeisiin. Vuodesta 1985 vammaisopetusta (vaativan erityisen tuen opetus = ver) antanut Pilvilinnan koulu toimi Isolahden koulun tiloissa omana koulunaan 1.8.2004 saakka. Tuolloin tapahtui Isolahden ja Pilvilinnan koulun yhdistyminen hallinnollisesti. Koulun päärakennuksessa on toteutettu vaiheittainen peruskorjaushanke vuosina 2007-2013. Tuolloin koulussa oli kuusi (6) erityisopetusryhmää. Lukuvuonna 2023-2024 erityisopetusryhmiä on 14., joista 11. annetaan vaativan erityisen tuen opetusta vammaisoppilaille. Erityisoppilasmäärä on kasvanut vuoden 2004 määrästä kolminkertaiseksi.Isolahden koulun laajennushankkeen tavoitteena on saada tarpeenmukaiset tilat vammaisopetukselle sekä nuorisotoimelle ja ap-ip toiminnalle. Laajennus korvaa Revontuli-Sumpun rakennuksen sekä kaksi tontilla sijaitsevaa tila-elementtiä. Tämä hankinta koskee Isolahden koulun laajennuksen Geo-suunnittelua. Suunnittelutehtävän laajuus ja sisältö on esitetty tarkemmin Suunnitteluohjelmassa. cpv 71000000 CFTDR_1 https://pris.haahtela.fi/Julkaisu/Public_Hankinnat.asp?Valittutarjous=37652 Kirkkopuistikko 26 A 65100 Vaasa FIN Vaasan kaupunki +35840 592 2291 Maria.osterholm@vaasa.fi http://vaasa.fi
NAICS
-
CPVS
-
UNSPSC
-
Regions
Europe Northern Europe Western Europe
Sectors
Building Non-Renewable Energy Roads and Highways-Bridge Law and Legal Construction Energy-Power and Electrical Computer Hardwares and Consumables Aviation Textile-Apparel and Footwear Building Material
URL
Share
To be notified
when a tender matching your filter is published
To Follow
Tenders
Add New Tender Alert
To Follow
Contracts
Add New Contract Alert
To Follow
Fairs
Add New Fair Alert